Oton pieni seikkailu

(Teksti on kirjoitettu joskus ikuisuus sitten, mutta teknisistä yms. ongelmista johtuen julkaisen tän vasta nyt. Lisäksi tää bloggeri on ihan tyhmä noitten valokuvien kanssa joten ne saattaa olla hypänny ihan miten sattuu. Koittakaa olla välittämättä.)

Morjes!

Aattelin tässä nyt vihdoin ja viimein kirjoittaa pienestä reissusta minkä tein tossa reilu viikko sitten. Kaisa siis loimaili silloin ja touhuili omiansa viikon ajan. Mää sitten päätin työkaverin painostamana/tukemana lähteä vähän kiertämään Unkaria. Suunnaksi valitsin lännen ja päämajaksi Sopronin kaupungin, jossa majoituin viikonlopunajan.

Perjantaiaamuna hyppäsin junaan ja matka sai alkaa! Junasta hieman. Käytin paikallista InterCity junaa, joka on paikallisista junatyypeistä keskiluokkaa tai ehkä hieman parempaa. Tunnelma ja varustus oli hieman sama kun suomalaisissa linja-autoissa. Esim. penkit olivat aivan samanlaiset kuin klassiset  bussinpenkit. (Mitkä olivat itseasiasssa mukavemmat kuin VR:n junissa. Vihaan niitä päänojia, ne ei oo koskaan hyvin ja mukavasti.) Junassa ei kauheasti ruuhkaa ollut ja konduktöörikin oli mukava ja opasti, tälläisen ulkomaalaisen tietämättömän oikeaan vaunuun ja paikalle. Sellainen ongelma tässä on ollut että koska lähtö tänne Unkariin tuli silloin aikoinaan kovin yllätyksenä, niin ei koskaan kerinnyt/tajunnut hankkia sitä kansainvälistä opiskelijakorttia. Noh kivasti on kelvannut toi SAMOKin korttikin täällä. (Onneksi siinä on niitä tietoja englanniksikin!) Tällä kertaa siis opiskelijakortti kelpasi enkä joutunut lisämaksupuuhiin.

Sopron

Sitten sitä saavuttiinkin jo Soproniin. Sopron on asukasluvultaan suunnilleen vastaava kuin Mikkelikin, 60 000 asukasta. Keskusta on hieman isompi ja ihmisiä tuntuu liikkuvan ulkona paljon enemmän. Keskusta on on vanhanaikainen täynnä kapeita kujia ja mukulakivikatuja. Lisäksi sydintä kiertää vieläkin Roomanajanaikainen muuri. Saksankieli olisi tullut täällä tarpeeseen sillä sitä kuulu puhuttavan lähes yhtä paljon kuin unkariakin. Lisäksi ensimmäisen parin tunnin aikana multa  tultiin 3 kertaa sanomaan että Guten tag ja  kysymään saksaksi reitti-ja suunnistusohjeita. Eli ilmeisen paljon itävaltalaisia käy Sopronissa vierailemassa, mikä tosin ei ole kovin suuri ihme, sillä kaupunki sijaitsee n. 6 kilometriä Itävallan rajalta. Sopron on myös ennen ollut enemmänkin saksankielinen kaupunki, mutta vuonnna 1946 kaikki äidinkieleltään olleet asukkaat häädettiin pois kodeistaan. Jokainen voi itse miettiä että miksi.Soproni toimi siis päämajana koko reissun ajan, ja siellä majoituin ParkHostel nimisessä paikassa. Erittäin ystävällinen henkilökunta sekä siistit puitteet. Suosittelen kaikille siellä päin reissaaville.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin aikaisin aamulla, jotta kerkiäisin ensimmäiseen bussiin kohti Köszegin kaupunkia. Tosin ongelmaksi muodostui se, että huoneen ovi oli jumittunut ja lukkiutunut jotenkin ihmeellisesti niin että en meinannut saada sitä millään auki. Puolen tunnin äherryksen jälkeen olin jo valmis hyppäämään ikkunasta, kuin ihmeen kaupalla sain sen oven auki. Siitä sitten juoksujalkaa asemalle jotta kerkiän bussiin. Bussimatka oli jo itsessään jännä kokemus. Siinä tuli nähtyä aito unkarilaista maaseutua ja pakko myöntää, että osa ihmisistä on kyllä aikamoisia sissejä kuin sellaisissa oloissa asuvat. On meinaa aika suuri ero asumisessa jos olet hieman köyhempi ja asut maaseudulla tai keskituloinen Budapestissa. Noh ei siinä jos pärjäävät taloissa jotka olis kaivannu jos minkälaista remonttia ja fiksausta jo 40 vuotta sitten.

Köszegin kaupunki oli taas astetta pienempi Soproniin verrattuna. Paljon pieniä taloja vierekkäin ja kapeita kujia. Tosin komea kirkko oli keskelle kylää ja jonkunlainen linna(?) Sää oli mitä mainion joten mikäs siinä kävellessä ja tutkiessa. Törmäsin ryhmään itävaltalaisia turisteja, jotka olivat pukeutuneet mielestäni hieman hassusti ulkoilu/vaellusvaatteisiin ja kävelysauvoihin. Seurasin sitten siinä jonkunlaisia opasteita joiden kuvittelin johtavan minut jonkin nähtävyyden äärelle. Taas olisi siitä saksankielestä ollut hyötyä ja tästä johtuen  jäi hieman hämäräksi minne olin oikein menossa. Noh eipä aikaakaan kun tajusin minkä takia niillä turisteilla oli sellainen varustus kuin heillä oli. Reitti johti nimittäin isohkon mäen päälle. Matka oli pitkä ja kivinen. Ja mutainen. Ja jyrkkä. Tuli mieleen
sauvarinneharjoittelu Suomen laskettelurinteissä. Matkanvarrelle oli laitettu sellaisia kivilaatikoita ja vestoksia jotka kuvasivat Jeesuksen ristinkantomatkaa. Ilmeisesti paikalliset ovat sitä mieltä että matka sinne mäen päälle vastaa raskaudeltaan Jessen matkaa. Lopulta ylös päästyäni, mäen päältä löytyi vanhannäköinen kirkkorakennus joka näytti siltä että se tuskin oli enää toiminnassa. Lisäksi paikalta löytyi nuotiopaikat ja retkipöydät ja -tuolit. Hienot maisemat oli katsella kaupunkia ylhäältä päin joten turhaan ei tullut kiivetty. Köszegistä sitten takaisin Soproniin illaksi kattoon viimeiset paikat.

          No heipä hei!                                                             Mäen huippu

Sunnuntaina oli aika jättää Sopronin kaupunki taakse ja aloittaa

Pannonhalma alhaalta

matka takaisin kohti Budapestiä. Pari mutkaa oli kuitenkin matkassa, sillä halusin käydä matkanvarrella parissa muussa paikassa vielä. Sekin vielä että tällä kertaa suomalainen opiskelijakorttini ei kelvannutkaan tämänkertaiselle konduktöörille, mutta onneks asiat selviää aina juttelemalla ja lisämaksuilta vältyttiin. Tosiaan pysähdys tapahtui Györissä jossa hyppäsin samantien bussiin, joka vei minut Pannonhalman kylään. Pannonhalma olikin sitte niin kuollut kylä että jäi

Lammikin toiseksi. Tässäkin kylässä oli oma kukkulansa minne kaikki nähtävyydet oli isketty, joten kiipeäminen muodustui viikonlopun teemaksi. ELI YLÖSPÄIN! Oli benediktiiviluostaria ja kaikke muuta siihen liittyvää. Hienoja paikkoja oli noin pieneksi kyläksi ja itseasiassa kylä oli ihan sympaattisen ja kivannäköinen. Kauheasti en kehdannut kuvia ottaa kun ihmisiä pyöri pihoillansa ja katteli kummastuneena et mikä hiippari tääl pyörii. Tässä nyt vähän kuvia sieltä.

Pannonhalma ylhäältä

Pannohalmasta sitten takaisin Györiin, nopea pyörähdys keskustassa syömässä ja junalla Budapestiin. Viimeinen kommelus tapahtuikin sitten paluumatkalla junassa. Mulla on aina ollut vähän vaikeuksia löytää omaa vaunua ja paikkaa, ja nyt ei ollut ees mitään paikkavarausta niin hyppäsin vaan ihmeissäni johonkin ja menin väsyneenä ensimmäiselle vastaan tulleelle paikalle istumaan ja nukahdin samantien. Noh heräsin sitten siinä 30 minuuttia ennen Budapestiin saapumista siihen että konduktööri tökkiii ja pyytäisi nähdä lippua. No tokihan minä näytän. Ongelma vaan tosin oli se että olin hyppännyt ykkösluokan vaunuun ja lippu oli kakkosluokkaan. Siinä sitten aloin kattelemaan ympärilleni, että jalkatilaa on metrikaupalla ja tarjoilija pyörii minihameessa tarjoilemassa kahvia. Rahallahan siitä sitten selvittiin ja silti oli samanhintaista kuin opiskelija lippu Suomessa vastaavalle matkalle, jotenka vararikkoon siitä ei kuitenkaan menty. Kuvia Györistä.

Tekevälle sattuu ja varsinkin väsyneelle sellaiselle. Todella paljon tuli käveltyä ja nähtyä viikonlopun aikana ja hieno reissu oli. Unkariin matkaaville suosittelenkin käymään myös Budapestin ulkopuolella jos aikaa siihen on. Paljon jää näkemättä jos pelkästään päääkaupungissa pyörii. Tästä tuli aika pitkä teksti ja kuvat sattaa pomppia vähän miten sattuu joten pahoittelen.

Ei muuta. Kuulumisiin!
Otto-Samuli