Wien #2

Toteutan Kaisan pyynnön ja lisäilen kuvia meitin Wienin matkasta. Lisäksi saatan kertoa jotain mitä Kaisa ei kertonut. Tai sitten en. Käytiin siis viikonloppu reissulla Itävallassa ja aika paljon tuli nähtyä lyhyessä ajassa.

Tässä tätä meidän international klubia mikä muodostettiin hostellin
kämppiksistä

Hofsburg

Keisarillisia lautasia ja lusikoita oli ennemään kuin
tylsistymiseen asti Sísi museossa.

 Hofsburg oli tämä hieno valkoinen rakennus, jossa oli useampikin museo. Me nähtiin tää keisarillinen lusikka ja lautas kokoelma (JEEE!!) Ja sitten Sisi museo joka kerto tästä NIIN kauniista Elizabethista joka rakasti unkarilaisia. No joka tapauksessa tutustuttiin Itävalta-Unkarin historiaan niin niin.

Kaisa on vähän höpsö aina joskus

Illallispöytää ja kattausta

 Eksyttiin muuten täysin vahingossa jonnekkin ihme luksus gaala paikkaan tai johonkin missä oli vielä valmistelut käynnissä illan tapahtumaa varten. Musta pukusia bodyguardeja oli joka nurkassa ja vähän jännitti että saadaanko me siellä olla edes. No kävi kuten yleensäkkin eli yksi turvamiehistä iski silmänsä yhteen meidän porukan tyttöön ja halusi väkisin viedä meitä jollekkin Wien kierrokselle. Ei lämmenny tyttö eikä me muutkaan ja kaveri lähti vihasena kotiinsa. Voi voi. Paikka oli kuitenkin ihan siisti ja julkkikset siellä illallisti myöhemmin.

Wienin keskipisteenä toimii sellanen iso katedraali jonka tornin huippukärki on tosi korkeella ja näkyy aika laajalle alueelle. Nimi oli joku Stephansblablablab en muista tarkkaan. Mutta joka tapauksessa se oli ihan hieno mesta. Täälläkin tapahtu vahinko, kun lähettiin puolivahingossa sellassen opaskierroksen mukaan, joka vei meijät katedraalin katakombeihin. Kierrokseen mahtui mm. metallisia sisäelinpurkkeja ja alemmanluokan luurankoja jotka oli sellassissa ihanissa joukkohaudoissa jotka oli kaivettu auki. Sitä luitten määrää.

Näkymät maailmanpyörästä

Punaasta koppia

Kuollut huvipuisto

Käytiin myös katsomassa Wienin ehkä tunnetuinta maamerkkiä eli maailmanpyörää! Huvipuisto olin noin muuten aivan kuollut ja ankea mesta vielää tähän aikaan vuodesta  mutta maailmanpyörä se jakso silti puksuttaa.

Tässä sitten Schönbrunnin palatsi joka on kanssa yllätys yllätys toiminut aikanaan keisarillisena palatsina. Ajankäytöllisistä syistä johtuen emme käyneet palatsin sisällä, vaan tyydyimme piha-alueisiin.
Takapiha Keisarilla ja kumppaneilla on ainakin ollut ihan sopivan kokonen, oli meinaa niin iso puisto, että jos sen olisi kokonaan kiertänyt läpi niin siinä jo olisi mennyt koko päivä.
Oli myös huvittavaa, että paikalliset lenkkeili siellä  sulassa sovussa samoilla poluilla kuin turistit kuvaili ja ihaili nähtävyyksiä. Joka tapauksessa
ihan vaikuttava mesta johtuen paikan massiivisuudesta.

Sunnuntaina reissumme viimeinen kohde oli Wienin luonnonhistoriallinen museo. Joka ainakin mun mielestä oli ihan sairaan hieno paikka. Nähtävää oli erilaisista kivistä ja jalokivistä, meteoreiden(vai meteoriittien?) palasiin ympäri maailmaa, sekä eläimiä ja niiden fossiilieja ja luita historian ja maailman eri kolkista. Lisäksi oli ihmisen kehityksestä kaiken näköistä juttua, jonka kruunas Bodyworldsin ihmisnäyttely. Jos joku ei tiedä niin tämä oli nyt se näyttely missä oli käytetty oikeita elinluovuttajien kehoja mallintamaan ihmisen eri osia ja toimintoja.

Viimeinen kuva kertoo siitä kuinka Juna Wienistä-Budapestiin oli niin täynnä, että kymmenet ihmiset, mukaanlukien me, jouduttiin istumaan junan käytävillä.
Jalanpuutumisia lukuunottamatta matka sujui iloisin mielin, ilman onkelmia.












Tässä oli nyt minun puheenvuoroni Wienin reissusta.
Hei hei ja kiitos!!
Ottis

Ps. En oo mikään insinööri niin en osaa laittaa näitä kuvia tänne mitenkään järkevästi (taaskaan). Yrittäkää kestää.

Takatakatakatalvi

Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla siis kesä Unkariin. Viime viikolla ei satanu vaan vettä, täällä oli kuulema ollu ihan kunnon takatalvi ja myräkkä. Lunta tuli tupaan semmosella vauhdilla, että autot suistu tieltä ja osa oli joutunu tientukkojen takia nukkumaan yön yli autoissaan. Noh, me kuitenkin vältyttiin tältä koko rumbalta kun lähettiin torstainaamuna jo aikasiin Wieniin. Autuaan tietämättöminä reissattiin aamukuudelta lähteneessä junassa Itävaltaan ja eilen saatiinkin kuulla koko myrskystä. Työpaikalla olivat jo pelänneet, että jäätinkö junalla jumiin johki rajamaille, mutta meijän junat ei ollu edes myöhässä vaikka junaliikenne oli takkuillu koko viikonlopun. Tuurilla ne laivatkin seilaa, hoho!

Kun juna tössähti Wieniin, oli vastassa aika karu keli. Lunta tuiskutti niin maan perkuleesti, ettei silmiä saanu pysymään auki. Tuulikin piiskas korvia, mutta onneks sitä on tottunu tämmöseen keveään kevätsäähän Suomessa jo. Käytiin kuiteski heittää kamat hostellille ja lähettiin tutkiskelemaan kaupunkia. Tehtiin pieni lenkki ja muutaman kerran karttaa kattellessa löydettiin oikeet kadut ja gasset. Kahen aikaan päästiinkin jo majottumaan meijän huoneeseen, joka ammotti yksin tyhjyyttään. Kun kamat oli kaapeissa, niin alko univelka verottelemaan ja meinattiin pienet päivätorkut nappasta, mutta se tyssähti lyhyeen kun meijän huonekaverit saapu paikalle. Saatiin mukavia immeisiä meijän huoneeseen ja siinä tutustuessa selvitettiin, että nekin tuli Unkarista viikonloppureissulle Wieniin. Ne teki myös jonkin näköstä harkkaa tai vapaaehtoistyötä Unkarissa, ja kohta meillä oli kunnon international club pystyssä kun kaks suomalaista, kaks kiinalaista, yks italialainen, yks saksalainen ja yks brasilialainen lähti vallottaa Wieniä. Illalla tosin alotettiin tää vallotus hostellin baarista, jonne oli pakko mennä käyttään juomalippuja.

Hostellista voisin tähän väliin mainita sen verta, että se oli oikeen kiva ja siisti paikka. Wombat's-hostelleja on aineskin Itävallassa ja Unkarissa, muistaakseni Berliinistäkin löyty yks. Sieltä saa niin kahen kun kuudenkin hengen huoneita, mutta tosiaan halvimmalla pääse mitä enemmän kämppiksiä sulla on. Kolme yötä tuli maksamaan 34euroa per lärvi kun yövyttiin kuuden hengen huoneessa. Eli ei tota hostellia oltu hinnalla pilattu, varsinki kun kerettiin ennen ruuhka-aikaa sinne, jollon hinnat oli vielä tosi alhaset. Aika paljon siellä oli nuoria reissaajia, mutta oli sinne yks lapsiperhe tiensä löytäny kanssa. Eli muksutkin mukaan vaan, oppiivat kato kantamaan rinkkaa ennen ku kävelevät! Heitänpä siis tänne Kaisan ja ehkä Otonkin matkavinkin: Wombat's hostels. Kiitos.

Kolmessa päivässä saatiin kasaan aika hyvä kokonaiskuva Wienistä, mitä ny vieläkin jäi paljon paikkoja näkemättä. Perjantaina saatiin kunnon infopläjäys Sisistä, kun käytiin kattomassa Hofburgin museoo. Sisille oli ihan oma näyttelynsä, mikä oli ihan näkemisen arvonen. Hofburgissa päästiin pällistelemään  myös kuninkaallisten pöytähopeita ja keisarin vanhoja asuintiloja. Kannattaa siis mennä, jos aikaa liikenee. Lauantaina käytiin käppäilee Schönbrunnin palatsilla, mikä oli aika huikee paikka. Palatsin takaa näkyy pieni mäennyppylä ja sinne kun kiipes, niin maisemat oli huippuluokkaa. Huippua oli myös käydä moikkaamassa Palea ja Anua lauantaina pubissa (:

Koska itte vihaan tätä bloggerin kuvanlisäys-sydeemiä, niin annan Oton tapella sen kanssa joku päivä. Kuvat tulee siis sillon perästä! Otto ehkä jaksaa kirjottaa myös tarkemman kuvauksen näistä museoista ja muista, sillä minen jaksa enää kirjottaa. Mukavaista elämää kaverit!


-Kaisa

Oton pieni seikkailu

(Teksti on kirjoitettu joskus ikuisuus sitten, mutta teknisistä yms. ongelmista johtuen julkaisen tän vasta nyt. Lisäksi tää bloggeri on ihan tyhmä noitten valokuvien kanssa joten ne saattaa olla hypänny ihan miten sattuu. Koittakaa olla välittämättä.)

Morjes!

Aattelin tässä nyt vihdoin ja viimein kirjoittaa pienestä reissusta minkä tein tossa reilu viikko sitten. Kaisa siis loimaili silloin ja touhuili omiansa viikon ajan. Mää sitten päätin työkaverin painostamana/tukemana lähteä vähän kiertämään Unkaria. Suunnaksi valitsin lännen ja päämajaksi Sopronin kaupungin, jossa majoituin viikonlopunajan.

Perjantaiaamuna hyppäsin junaan ja matka sai alkaa! Junasta hieman. Käytin paikallista InterCity junaa, joka on paikallisista junatyypeistä keskiluokkaa tai ehkä hieman parempaa. Tunnelma ja varustus oli hieman sama kun suomalaisissa linja-autoissa. Esim. penkit olivat aivan samanlaiset kuin klassiset  bussinpenkit. (Mitkä olivat itseasiasssa mukavemmat kuin VR:n junissa. Vihaan niitä päänojia, ne ei oo koskaan hyvin ja mukavasti.) Junassa ei kauheasti ruuhkaa ollut ja konduktöörikin oli mukava ja opasti, tälläisen ulkomaalaisen tietämättömän oikeaan vaunuun ja paikalle. Sellainen ongelma tässä on ollut että koska lähtö tänne Unkariin tuli silloin aikoinaan kovin yllätyksenä, niin ei koskaan kerinnyt/tajunnut hankkia sitä kansainvälistä opiskelijakorttia. Noh kivasti on kelvannut toi SAMOKin korttikin täällä. (Onneksi siinä on niitä tietoja englanniksikin!) Tällä kertaa siis opiskelijakortti kelpasi enkä joutunut lisämaksupuuhiin.

Sopron

Sitten sitä saavuttiinkin jo Soproniin. Sopron on asukasluvultaan suunnilleen vastaava kuin Mikkelikin, 60 000 asukasta. Keskusta on hieman isompi ja ihmisiä tuntuu liikkuvan ulkona paljon enemmän. Keskusta on on vanhanaikainen täynnä kapeita kujia ja mukulakivikatuja. Lisäksi sydintä kiertää vieläkin Roomanajanaikainen muuri. Saksankieli olisi tullut täällä tarpeeseen sillä sitä kuulu puhuttavan lähes yhtä paljon kuin unkariakin. Lisäksi ensimmäisen parin tunnin aikana multa  tultiin 3 kertaa sanomaan että Guten tag ja  kysymään saksaksi reitti-ja suunnistusohjeita. Eli ilmeisen paljon itävaltalaisia käy Sopronissa vierailemassa, mikä tosin ei ole kovin suuri ihme, sillä kaupunki sijaitsee n. 6 kilometriä Itävallan rajalta. Sopron on myös ennen ollut enemmänkin saksankielinen kaupunki, mutta vuonnna 1946 kaikki äidinkieleltään olleet asukkaat häädettiin pois kodeistaan. Jokainen voi itse miettiä että miksi.Soproni toimi siis päämajana koko reissun ajan, ja siellä majoituin ParkHostel nimisessä paikassa. Erittäin ystävällinen henkilökunta sekä siistit puitteet. Suosittelen kaikille siellä päin reissaaville.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin aikaisin aamulla, jotta kerkiäisin ensimmäiseen bussiin kohti Köszegin kaupunkia. Tosin ongelmaksi muodostui se, että huoneen ovi oli jumittunut ja lukkiutunut jotenkin ihmeellisesti niin että en meinannut saada sitä millään auki. Puolen tunnin äherryksen jälkeen olin jo valmis hyppäämään ikkunasta, kuin ihmeen kaupalla sain sen oven auki. Siitä sitten juoksujalkaa asemalle jotta kerkiän bussiin. Bussimatka oli jo itsessään jännä kokemus. Siinä tuli nähtyä aito unkarilaista maaseutua ja pakko myöntää, että osa ihmisistä on kyllä aikamoisia sissejä kuin sellaisissa oloissa asuvat. On meinaa aika suuri ero asumisessa jos olet hieman köyhempi ja asut maaseudulla tai keskituloinen Budapestissa. Noh ei siinä jos pärjäävät taloissa jotka olis kaivannu jos minkälaista remonttia ja fiksausta jo 40 vuotta sitten.

Köszegin kaupunki oli taas astetta pienempi Soproniin verrattuna. Paljon pieniä taloja vierekkäin ja kapeita kujia. Tosin komea kirkko oli keskelle kylää ja jonkunlainen linna(?) Sää oli mitä mainion joten mikäs siinä kävellessä ja tutkiessa. Törmäsin ryhmään itävaltalaisia turisteja, jotka olivat pukeutuneet mielestäni hieman hassusti ulkoilu/vaellusvaatteisiin ja kävelysauvoihin. Seurasin sitten siinä jonkunlaisia opasteita joiden kuvittelin johtavan minut jonkin nähtävyyden äärelle. Taas olisi siitä saksankielestä ollut hyötyä ja tästä johtuen  jäi hieman hämäräksi minne olin oikein menossa. Noh eipä aikaakaan kun tajusin minkä takia niillä turisteilla oli sellainen varustus kuin heillä oli. Reitti johti nimittäin isohkon mäen päälle. Matka oli pitkä ja kivinen. Ja mutainen. Ja jyrkkä. Tuli mieleen
sauvarinneharjoittelu Suomen laskettelurinteissä. Matkanvarrelle oli laitettu sellaisia kivilaatikoita ja vestoksia jotka kuvasivat Jeesuksen ristinkantomatkaa. Ilmeisesti paikalliset ovat sitä mieltä että matka sinne mäen päälle vastaa raskaudeltaan Jessen matkaa. Lopulta ylös päästyäni, mäen päältä löytyi vanhannäköinen kirkkorakennus joka näytti siltä että se tuskin oli enää toiminnassa. Lisäksi paikalta löytyi nuotiopaikat ja retkipöydät ja -tuolit. Hienot maisemat oli katsella kaupunkia ylhäältä päin joten turhaan ei tullut kiivetty. Köszegistä sitten takaisin Soproniin illaksi kattoon viimeiset paikat.

          No heipä hei!                                                             Mäen huippu

Sunnuntaina oli aika jättää Sopronin kaupunki taakse ja aloittaa

Pannonhalma alhaalta

matka takaisin kohti Budapestiä. Pari mutkaa oli kuitenkin matkassa, sillä halusin käydä matkanvarrella parissa muussa paikassa vielä. Sekin vielä että tällä kertaa suomalainen opiskelijakorttini ei kelvannutkaan tämänkertaiselle konduktöörille, mutta onneks asiat selviää aina juttelemalla ja lisämaksuilta vältyttiin. Tosiaan pysähdys tapahtui Györissä jossa hyppäsin samantien bussiin, joka vei minut Pannonhalman kylään. Pannonhalma olikin sitte niin kuollut kylä että jäi

Lammikin toiseksi. Tässäkin kylässä oli oma kukkulansa minne kaikki nähtävyydet oli isketty, joten kiipeäminen muodustui viikonlopun teemaksi. ELI YLÖSPÄIN! Oli benediktiiviluostaria ja kaikke muuta siihen liittyvää. Hienoja paikkoja oli noin pieneksi kyläksi ja itseasiassa kylä oli ihan sympaattisen ja kivannäköinen. Kauheasti en kehdannut kuvia ottaa kun ihmisiä pyöri pihoillansa ja katteli kummastuneena et mikä hiippari tääl pyörii. Tässä nyt vähän kuvia sieltä.

Pannonhalma ylhäältä

Pannohalmasta sitten takaisin Györiin, nopea pyörähdys keskustassa syömässä ja junalla Budapestiin. Viimeinen kommelus tapahtuikin sitten paluumatkalla junassa. Mulla on aina ollut vähän vaikeuksia löytää omaa vaunua ja paikkaa, ja nyt ei ollut ees mitään paikkavarausta niin hyppäsin vaan ihmeissäni johonkin ja menin väsyneenä ensimmäiselle vastaan tulleelle paikalle istumaan ja nukahdin samantien. Noh heräsin sitten siinä 30 minuuttia ennen Budapestiin saapumista siihen että konduktööri tökkiii ja pyytäisi nähdä lippua. No tokihan minä näytän. Ongelma vaan tosin oli se että olin hyppännyt ykkösluokan vaunuun ja lippu oli kakkosluokkaan. Siinä sitten aloin kattelemaan ympärilleni, että jalkatilaa on metrikaupalla ja tarjoilija pyörii minihameessa tarjoilemassa kahvia. Rahallahan siitä sitten selvittiin ja silti oli samanhintaista kuin opiskelija lippu Suomessa vastaavalle matkalle, jotenka vararikkoon siitä ei kuitenkaan menty. Kuvia Györistä.

Tekevälle sattuu ja varsinkin väsyneelle sellaiselle. Todella paljon tuli käveltyä ja nähtyä viikonlopun aikana ja hieno reissu oli. Unkariin matkaaville suosittelenkin käymään myös Budapestin ulkopuolella jos aikaa siihen on. Paljon jää näkemättä jos pelkästään päääkaupungissa pyörii. Tästä tuli aika pitkä teksti ja kuvat sattaa pomppia vähän miten sattuu joten pahoittelen.

Ei muuta. Kuulumisiin!
Otto-Samuli

Halloota!

Viime viikko pärähti käyntiin, kun mentiin vastaanottamaan uusia vapaaehtosia lentokentälle. Yllätys yllätys saatiin taas lisää turkkilaisia tänne, mutta oikeen mukavia sällejä sieltä saapu. Saatettiinpa meijän kaverit toimistolle ja ollaan toimittu niitten tukena ja turvana viikon ajan. Autettiin uusia vapaaehtosia muun muassa kadonneen pipon kanssa ja välillä neuvottiin että mitä niitten oikein pitäis tehhä täällä.

Edustajat

Muutenkin meijän toimistontäyteinen arki katkes, kun keskiviikkona mentiin teknilliseen yliopistoon promoamaan Multikulturaa ja EVS-vaihtoja. Kyseessä oli siis jonkinlaiset työpaikka-messut opiskelijoille ja sieltä metästettiin niin työ- kun harjottelupaikkojakin. Meijän poppoo yritti koukuttaa ihmisiä vapaaehtostyöhön ja välivuoden pitämiseen.
Hyvin me siellä kaks päivää selvittiin meijän turkkilaisten vapaaehtosten kanssa. Turkkikset bongas ihmisiä käytäviltä flaikkujen kanssa ja me selitettiin Oton kanssa suu vaahdossa tarkempaa infoa itte pisteellä. Palvelu pelas puolin ja toisin, kaiken maailman kakkusia ja leipiä kuskattiin vähän väliä naaman eteen. Eli kokonaisuudessaan oli siis hyvin järkätty tapahtuma ja saatinpa vielä kutsut after partyille.

After partyt oli meijän osalta kyllä harvinaisen onnistuneet. Ennen partyja mentiin kuitenkin kuuntelemaan irlantilaista ja espanjalaista musaa pikku pubiin yhen meijän vapaaehtoskaverin kanssa. Seuraan liitty myös yks messujen järjestäjä kaveri, joka oli iskeny ilmeisesti silmänsä meijän turkkistyttöön ja jolla oli ilmeisesti vähän kiire after partyille. Noh, siitä lähettiin sitten esitysten jälkeen jatkopaikalle, jossa tää meijän "joku järjestäjä kaveri" otettiin vastaan aplodien saattelemana. Hetken aikaa mietittiin, että missä muut messuihmiset on ja miks istutaan henkilökunnan pöydässä, kunnes selvis, että tää järjestäjä kaveri onkin joku isompi pomo noissa opiskelijajärjestöissä ja se oli niitten messujen suurin pomo. No mikäs siinä sitten kun ilmasta skumppaa vaan naamaan ja kakkuakin saatiin ekana lautaselle. Tää virallinen henkilökunta varmaan mietti myös, että miks kaks suomijannua ja yks turkkis on päässy melkeen kunniapaikalle koko partyilla, kun päivällä oltiin vielä ihan ummikkoja koko yliopistolla. Ilta jatku oikeen mukavaisesti, mitä ny vähän nauratti ihmisten kummaksuvat ilmeet ja koko tilanne. Otto vielä komppaa tässä mua ja sano, että herra iso herra oli joku yliopiston opiskelijakunnan kansainvälisen toiminnan vastaava ja sen takia se reissaa joka viikko ympäri maailmaa. Juu'u.

Sunnuntaina tehtiin meijän mentorin kanssa reissu Szentendreen, mikä on Budapestin rajoilla oleva pikkukaupunki. Szentendrestä tarkotus oli jatkaa matkaa bussilla Skanzeniin, joka on semmonen maaseutu-museo. Kun bussi ei ilmestynykään niinku piti, niin onneks saatiin apuun Katalinin isä, joka sitten heitti meijät Skanzeniin. Perille päästyttyä todettiin, että tää museo oli aikas hieno paikka. Se oli semmonen vanhanaikanen kylä, jossa pääs kiertelemään vapaasti ja taloihin sai kurkkia sisälle, mikäli ovet oli auki. Sieltä täältä löyty myös oppaita, jotka selosti mitä ja ketä niistä taloista on löytyny vuosia sitten. Saatiin maistella myös perinteisiä unkarilaisia ruokia ja tehtiin ittellemme myös puiset kolikot. Puuseppä oli hauska mies, sielä se lauleskeli ja kertoili muille ihmisille, että ollaan suomesta. Mitään muuta sen puheesta ei ymmäretty, mutta kovin kivaa oli. Kalevalan ja Väinämöisenkin se osas mainita, kun selvis mistä ollaan kotosin.

Päästiin kattomaan myös vauvalampaita ja muita elukoita kylän toiselle laidalle, jossa oli pienen pieni maatila. Siellä oli ällönkarvasia possuja, kaameita kalkkunoita ja hellyydenkipee koira, josta tuli mun paras kaveri. Se kylä oli niin iso, ettei keretty kiertää sitä kokonaan yhessä päivässä, mutta poimittiin parhaat palat päältä. Kun museo sulki ovensa, niin mentiin vielä kiertelemään Szentendren keskustaan. Kaupunki oli kyllä kiva, pieniä mukulakivikatuja ja söpöjä puoteja joka nurkalla. Se oli ihan kun jostain Astrid Lindgrenin sadusta!

Pikku kylä

Otto Rautatie-museossa

Pikku Bää

Koila!!

Szentendre

Viime viikolla oli siis semmosta, tällä viikolla lähetään sitten johki toiseen reissuun! Sziasztok!

-Kaisa