Hello Hungary: Halloota!

Viime viikko pärähti käyntiin, kun mentiin vastaanottamaan uusia vapaaehtosia lentokentälle. Yllätys yllätys saatiin taas lisää turkkilaisia tänne, mutta oikeen mukavia sällejä sieltä saapu. Saatettiinpa meijän kaverit toimistolle ja ollaan toimittu niitten tukena ja turvana viikon ajan. Autettiin uusia vapaaehtosia muun muassa kadonneen pipon kanssa ja välillä neuvottiin että mitä niitten oikein pitäis tehhä täällä.

Edustajat

Muutenkin meijän toimistontäyteinen arki katkes, kun keskiviikkona mentiin teknilliseen yliopistoon promoamaan Multikulturaa ja EVS-vaihtoja. Kyseessä oli siis jonkinlaiset työpaikka-messut opiskelijoille ja sieltä metästettiin niin työ- kun harjottelupaikkojakin. Meijän poppoo yritti koukuttaa ihmisiä vapaaehtostyöhön ja välivuoden pitämiseen.
Hyvin me siellä kaks päivää selvittiin meijän turkkilaisten vapaaehtosten kanssa. Turkkikset bongas ihmisiä käytäviltä flaikkujen kanssa ja me selitettiin Oton kanssa suu vaahdossa tarkempaa infoa itte pisteellä. Palvelu pelas puolin ja toisin, kaiken maailman kakkusia ja leipiä kuskattiin vähän väliä naaman eteen. Eli kokonaisuudessaan oli siis hyvin järkätty tapahtuma ja saatinpa vielä kutsut after partyille.

After partyt oli meijän osalta kyllä harvinaisen onnistuneet. Ennen partyja mentiin kuitenkin kuuntelemaan irlantilaista ja espanjalaista musaa pikku pubiin yhen meijän vapaaehtoskaverin kanssa. Seuraan liitty myös yks messujen järjestäjä kaveri, joka oli iskeny ilmeisesti silmänsä meijän turkkistyttöön ja jolla oli ilmeisesti vähän kiire after partyille. Noh, siitä lähettiin sitten esitysten jälkeen jatkopaikalle, jossa tää meijän "joku järjestäjä kaveri" otettiin vastaan aplodien saattelemana. Hetken aikaa mietittiin, että missä muut messuihmiset on ja miks istutaan henkilökunnan pöydässä, kunnes selvis, että tää järjestäjä kaveri onkin joku isompi pomo noissa opiskelijajärjestöissä ja se oli niitten messujen suurin pomo. No mikäs siinä sitten kun ilmasta skumppaa vaan naamaan ja kakkuakin saatiin ekana lautaselle. Tää virallinen henkilökunta varmaan mietti myös, että miks kaks suomijannua ja yks turkkis on päässy melkeen kunniapaikalle koko partyilla, kun päivällä oltiin vielä ihan ummikkoja koko yliopistolla. Ilta jatku oikeen mukavaisesti, mitä ny vähän nauratti ihmisten kummaksuvat ilmeet ja koko tilanne. Otto vielä komppaa tässä mua ja sano, että herra iso herra oli joku yliopiston opiskelijakunnan kansainvälisen toiminnan vastaava ja sen takia se reissaa joka viikko ympäri maailmaa. Juu'u.

Sunnuntaina tehtiin meijän mentorin kanssa reissu Szentendreen, mikä on Budapestin rajoilla oleva pikkukaupunki. Szentendrestä tarkotus oli jatkaa matkaa bussilla Skanzeniin, joka on semmonen maaseutu-museo. Kun bussi ei ilmestynykään niinku piti, niin onneks saatiin apuun Katalinin isä, joka sitten heitti meijät Skanzeniin. Perille päästyttyä todettiin, että tää museo oli aikas hieno paikka.

Se oli semmonen vanhanaikanen kylä, jossa pääs kiertelemään vapaasti ja taloihin sai kurkkia sisälle, mikäli ovet oli auki. Sieltä täältä löyty myös oppaita, jotka selosti mitä ja ketä niistä taloista on löytyny vuosia sitten. Saatiin maistella myös perinteisiä unkarilaisia ruokia ja tehtiin ittellemme myös puiset kolikot. Puuseppä oli hauska mies, sielä se lauleskeli ja kertoili muille ihmisille, että ollaan suomesta. Mitään muuta sen puheesta ei ymmäretty, mutta kovin kivaa oli. Kalevalan ja Väinämöisenkin se osas mainita, kun selvis mistä ollaan kotosin.

Päästiin kattomaan myös vauvalampaita ja muita elukoita kylän toiselle laidalle, jossa oli pienen pieni maatila. Siellä oli ällönkarvasia possuja, kaameita kalkkunoita ja hellyydenkipee koira, josta tuli mun paras kaveri. Se kylä oli niin iso, ettei keretty kiertää sitä kokonaan yhessä päivässä, mutta poimittiin parhaat palat päältä. Kun museo sulki ovensa, niin mentiin vielä kiertelemään Szentendren keskustaan. Kaupunki oli kyllä kiva, pieniä mukulakivikatuja ja söpöjä puoteja joka nurkalla. Se oli ihan kun jostain Astrid Lindgrenin sadusta!